tausta

torstai 24. elokuuta 2017

Västerbotten-kinkkupiiras

Tilauksena tein taannoin kinkkupiirasta. Käytin siihen maukasta Västerbotten-juustoa, joka on rakenteeltaan loistavaa piirasjuustoa. Mikäli tarvitsee laktoositonta, niin silloin ei tule kyseeseen. Tällä kertaa yhdistelin erivärisiä paprikoita, jotta lopputuloksesta tulisi raikkaan näköinen. Pohjaan käytin taas tätä ohjetta. Jauhoja vaihtelen aina kuivakaapin sisällön mukaan, tällä kertaa vuorossa 3-viljan sämpyläjauhot ja leseitä. Kinkkupiiraaseen kuuluu mielestäni persiljasilppu tuoreena, tämän voi jättää pois halutessaan. Oli kuulemma maistunut, ja ollut mehevää. =)




Pohja:

1 dl porkkanaraastetta
100 g voita pehmeänä
1 1/2 dl 3-viljan sämpyläjauhoa
1/2 dl kauralesettä
1/2 tl leivinjauhetta

Täytteet:

1/2 punainen paprika
1/2 keltainen paprika
150 g palvikinkkua (leikattuna hienoksi silpuksi esim. monitoimileikkurilla)
2 dl Västerbotten-juustoraastetta (maun mukaan)
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
2 rkl tuoretta persiljasilppua
2 tl savupaprikajauhetta
1 tl mustapippuria
1 tl valkosipulijauhetta
  • sekoita kaikki pohjan aineksi järjestyksessä sekaisin
  • levittele tasaisesti pyöreän voidellun piirasvuoan pohjalle (kepeästi jauhotetuin sormin)
  • esipaista pohjaa noin 5-8 minuuttia 200 asteessa
  • pilko paprikat ensin monitoimileikkurilla tai veitsellä (itselläni käytössä leikkuri, nopeaa ja vähemmän sotkua) hienoksi hakkeeksi (muutama pyöräytys leikkurilla ettei tietenkään liian soseeksi)
  • seuraavaksi pyöräytä kinkku silpuksi, sekoita kulhossa paprikan kanssa
  • raasta juusto hienoksi raasteeksi
  • sekoita kermaviili kananmuna ja mausteet keskenään
  • laita esipaistetun pohjan päälle kinkku- ja paprikasilppu
  • levittele juustoraaste päälle tasaisesti
  • ripottele tasaisesti persiljahakkelus juuston päälle
  • kaada tasaisesti kermaviiliseos piirakan päälle
  • paista 200 asteessa, kunnes kauniin värinen, noin 25 min.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Sly-kierros 40, elokuun paketti

Lähdin mukaan toistamiseen SLY- kierrokselle, koska viime kierros oli niin kiva uusi tuttavuus. Tämän kuun eli elokuun teemana on puutarhan tuotteet. Tänään hain kerrassaan upean teeman mukaisen pakettini. Parini oli ottanut huomioon gluteenittomuuden, ja muutenkin tuotteet olivat joka tavalla mieleisiä. Ja värit, mun lemppareita. Suuri kiitos! <3

  • Dansukker hillo-marmeladisokeri (uusi tuttavuus itselleni, sopii hyvin satokauteen)
  • Semper gluteenittomat digestive-keksit (nämä käyttöön pikimmiten:))
  • Meira liivatelehdet (näitä kuluu kyllä, hyydykekakut lemppareita)
  • Meira jauhettu kaneli (ihana mauste, lemppareita)
  • La Cucina piirasvuoka (ihana, ja niin tarpeellinen)
  • Reunakalvoa (ikinä en ole koittanut, tosi hauskaa päästä kokeilemaan)
  • Nuolija (silikoni) (lempiväri, sopii keittiööni :))
  • Pullasuti (silikoni) (sopii mun keittiöön loistavasti)
  • tuikkukynttilöitä (nuo värit!<3)
  • Super Salmiakkia (jos jostain karkista tykkään, niin näistä lakun ohella :p)
  • Dr Oetker suklaahippuja (tumma) (päätyvät jo vkonloppuna leivontaan)
  • Ohjeita; Gluteeniton omenapaistos, Röttelö, Minttuinen mustaviinimarja juustokakku, Viinimarjajuustokakku -> testiin pääsevät! :)
  • Kaunis kortti, jossa tervehdys parilta. :)

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Grahamsämpylät

Sateisena päivänä leivotutti, ja toiveena oli sämpylöitä. Avaamaton grahamjauhopussi houkutti kokeilemaan, ja niin vain taikinan tekoon. Sekoitin vehnäjauhoa ja grahamia, niin että 1/3 osa jauhoista grahamia, ja loput vehnää. Taikinasta tuli hyvä käsitellä, ja sämpylät oli helppo muotoilla.



Taikina:

3.5 dl piimää
1/2 palaa tuorehiivaa
1.5 tl suolaa
2 rkl  stevia ruokosokeria
40 g voita pehmoisena
2 dl graham jauhoa
noin 5 dl vehnäjauhoa


  • liota hiivaa kädenlämpöiseen piimään
  • lisää sokeri ja suola
  • lisää grahamjauhot
  • lisää pehmeä voi
  • lisää vehnäjauhot vähitellen taikinaan, vaivaa hyvin (käytin sähkävatkainta, taikinakoukkuja)
  • Anna kohota noin 20 min
  • Muotoile pyöreiksi sämpylöiksi, asettele leivinpaperilla vuoratulle uunipellille,, ja anna hetken olla vielä (noin 10 minuuttia kohoamssa
  • Paista 225 asteessa noin 10 min