tausta

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Appelsiinisuklaapalat

Tein taannoin tällaisia appelsiinilla maustettuja leivospaloja kahvipöytään. Appelsiini ja suklaa ovat hyvä makupari :) Pohjaan katsoin ohjetta täältä. Puolitin ohjeen, sillä käytössäni oli pienempi vuoka, mutta tehdessään uunipellille, kannattaa mennä alkuperäisen ohjeen mukaan.


Pohjataikina:

100 g voita
1 dl maitoa
2 kananmunaa
0.75 dl sokera
0.5 dl fariinisokeria
0.5 dl perunajauhoa
0.5 dl riisijauhoa
1 dl gluteenitonta vaaleata jauhoseosta
0.5 dl kaakaojauhetta (tumma, sokeroimaton)
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

1/2 dl appelsiinimehua, 1 rkl amarettoa

  • sulata voi, lisää maito, anna jäähtyä
  • vatkaa munat ja sokeri keskenään ilmavaksi valkoiseksi vaahdoksi
  • sekoita kuivat aineet keskenään, kääntele muna-sokerivaahdon joukkoon
  • lisää lopuksi maito-voiseos, kääntele tasaiseksi (esim.pallovispilä)
  • levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (neliskanttinen käytössäni)
  • paista 175 asteessa noin 20 minuuttia
Appelsiini- suklaamousse:

2 dl vaniljastiketta, vaahtoutuvaa
50 g tummaa suklaata
0.25 dl appelsiinimehua
  • kuumenna vaniljakastike lähes kiehuvaksi
  • kaada kulhoon paloitellun tumman suklaan päälle
  • sekoittele tasaiseksi (esim.nuolija)
  • anna jäähtyä täysin jääkaappikylmäksi
  • vaahdota kylmänä niin kovaksi vaahdoksi kuin saat
  • kostuta kakkulevy appelsiini-amarettoseoksella
  • leikkaa annospaloiksi
  • pursottele mousse palojen päälle
  • viimeistele koristelu pienillä vaahtokarkeilla

tiistai 15. toukokuuta 2018

Puolukkatartaletti

Äitienpäiväksi halusin tehdä jotain kauniin väristä, ja Äidin lempimakuista leivonnaista. Hän pitää kovasti puolukoista (sitruunoista ja raparperista myös) eli vähän kirpakoistakin mauista. :) Taidamme pitää vähän samoista jutuista. ;) Muistan kuinka hän piti tuosta puolukkacurdista, jota taannoin tein. Muuttelin vähän tuota aikaisempaa versioita pohjan sekä päällismoussen osalta. Ihanan aurinkoisella ilmalla joimme Äitienpäiväkahvit terassilla. <3


Pohja:

1.5 dl ruisjauhoa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
noin 80 g voita sulatettuna
  • sulata voi
  • sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet keskenään
  • lisää voisula ja sekoita murumaiseksi taikinaksi
  • kaada leivinpaperillavuoratulle uunipellille ja levittele tasaiseksi kerrokseksi (vähän kuin iso keksi)
  • paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 min (tarkkaile ettei vain pala)
  • anna jäähtyä, jotta rapsakoituu
  • murskaa keksimuru monitoimikoneessa tasaiseksi pohjaseokseksi
  • painele esimerkiksi desimitan pohjaa apuna käyttäen tasaisesti reunoja myöten leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuokaan
  • paista pohjaa 200 asteessa noin 8-10 min

Puolukkacurd

1 dl puolukkaa survottuna ja siivilöitynä
3/4 dl sokeria
1.5 dl vettä
1/2 dl maissitärkkelystä
1 kananmunan keltuainen
1 dl vettä
50 g kylmää voita
1 liivatelehti
  • laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen
  • laita kattilaan 1.5 dl vettä, 1 dl paseerattua puolukkaa sekä sokeri
  • kuumenna lähes kiehuvaksi
  • sekoita erillisessä kulhossa (kuumuuden kestävä) 1 dl vettä, tärkkelys sekä keltuainen hyvin keskenään
  • kaada ohuena nauhana kuuma puolukkaseos keltuais-tärkkelysveden sekaan ja SEKOITA koko ajan pallovispilällä ettei vain kananmuna kypsy
  • kaada seos takaisin kattilaan, kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos sakeentuu. Ota heti pois liedeltä.
  • purista liivatteesta vesi pois, ja sekoita kuuman puolukkatahnan joukkoon
  • lisää lopuksi pieniksi pilkottu kylmä voi
  • sekoita tasaiseksi curdiksi, anna jäähtyä kulhossa (peitä pinta huolellisesti kelmulla).
Kinuskimousse:

1 dl kermaa
1 dl fariinisokeria
1 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
1.5 dl vaniljakastiketta (vaahtoutuvaa)
  • laita kattilaan kerma ja fariinisokeri, keittele kinuskiksi noin 10 min
  • anna jäähtyä täysin jääkaappikylmäksi
  • vaahdota vaniljakastike niin napakaksi vaahdoksi kuin mahdollista
  • lisää ohuena nauhana sitruunamehu joukkoon (kunnes vaahto selkeästi vielä jämäköityy)
  • lisää kylmäkinuski joukkoon jaa vatkaa tasaiseksi pursotettavaksi mousseksi
Kokoaminen:
  • laita jäähtyneen pohjan päälle huoneenlämpöinen puolukkacurd, levittele tasaiseksi kerrokseksi
  • laita jääkaappiin tekeytymään (vaikka edellisenä päivänä)
  • pursottele ennen tarjoilua haluamallasi tavalla kinuskimousse tartaletin pinnalle

lauantai 5. toukokuuta 2018

Täyteläinen sitruunapiiras

Olin jo pitkään katsellut ohjeita, joissa sitrukset ja kondensoitu maito yhdistetään piiraassa. Yleensä olen tehnyt lemoncurdin ja marengin päälle, vaan nyt halusin kokeilla erilaista versiota. Minulla oli kondensoitu maitokin jo pitkään odotellut käyttöä johonkin. Tuli pyyntö valmistaa jotakin hyvää kahvitilaisuuteen, joten vihdoinkin sain tätä kokeiltua. Tästä tykättiin kovasti, ja tuo silkkinen rakenne ihastutti. Täältä katsoin inspiraatiota, minulla tosin vaihtuivat pohja ja päällinen, mutta täytteen katsoin tuolta. :)

Pohja:
150 g digestive keksejä
50 g voita
4 palaa tummaa suklaata
  1. Kiehauta voi, ja kaada paloitellun suklaan päälle kuppiin. Annan sulaa, sekoita tasaiseksi.
  2. Murskaa keksit esim. teholeikkurissa
  3. Kaada tummasuklaa-seos joukkoon, aja tasaiseksi massaksi
  4. Kaada pohjaseos leivinpaperilla vuorattuun (reunat ja pohja) irtopohjavuokaan ja levitä tasaiseksi ja muotoile myös tasaiset reunat (1 dl mitta on hyvä apuväline).
  5. Paista 180 asteessa noin 12 minuuttia (kunnes saa aavistuksen väriä)
  6. Anna jäähtyä ennen täytteen lisäämistä.
Täyte: 
1 purkki kondensoitua maitoa (ei karamellisoitua)
1.5 dl sitruunamehua ja sitruunankuoriraaste (minulla oli mehukkaat 2 sitruunaa)
2 isoa kananmunaa (L-koko) tai 3 pienempää
1 keltuainen
  1. Pese sitruunat hyvin, ja raasta keltainen kuoriosa
  2. Purista sitruunoista mehu
  3. Laita kondensoitu maito kulhoon, ja lisää sitruunamehu sekä kuoriraaste
  4. Lisää kananmunat sekä keltuainen, sekoita hyvin tasaiseksi
  5. Anna täytteen olla kulhossa noin 15 minuuttia, jotta siitä tulee paksumpaa.
  6. Kaada jäähtyneen pohjan päälle, levitä tasaiseksi.
  7. Paista piirasta noin 15-20 minuuttia 175 asteessa.
  8. Anna jäähtyä täysin, ja laita jääkaappiin vetäytymään, maut tasaantuvat.
Tummasuklaamousse:
1.5 dl vaniljakastiketta
2 riviä tummaa suklaata
  1. Kuumenna vaniljakastike (esim. mikrossa)
  2. Kaada kulhoon paloitellun suklaan päälle, anna hetken olla ja sekoittele tasaiseksi.
  3. Anna jäähtyä jääkaapissa kelmulla peitettynä. 
  4. Vaahdota pursotettavaksi vaahdoksi.
  5. Pursottele haluamallasi tavalla piiraan päälle. -> Minä viipaloin tämän jo valmiiksi ennen koristelua, koska halusin pursotella pikkupalloja jokaisen siivun päälle. :)